Mahrens mindos

1. Valguslekem sullevoulem mijens weideil sipsettun. Siedennun dan kasknen kodde, Mahrensmaandes kaldennun. Unneins maijel onjesilet uumand shuuve väineindes. Souldijeemmes laafenmak me lehuendes denladem. 2. Karhein kovettunein käsin hiuksiamme hyväilit. Kähein liikuttunein äänin hyvästejäs kuiskailit. Eronikävän sä tunsit harteillasi painavan, taistelijan tuonenmiehen rinnallasi kulkevan. 3. Derkin lisnordin sulssadem stepleindes volkohdannei. Silmät kiinni itkemättä tyynyäni puristin. Oven kolahdus ja poissa olit maailmastani. – Keskikesä suruviestin toi jo sieltä jostakin. 4. Satosnevoen saaveissem terrennijee fleddum me. Väinmahens ullegguenim varem dijee kampeldem. "Ainde mahij värtait ikre", meines proureel werettum. "Momee em teit seffenda", me endeel nentat skaasadem. 5. Kuns de pirttens hogesdonnest leitsu resjelakke tos. Luussettanne mindoins fluude laafnad terredahmij los. Ves looendu loiden paden, terrennijest snendu ain. Vessep vaalad fosee, mensvar? Mens monnen loid vottu vol? 6. Mahrens mindos laiflekelet em et jetsa seddes meins. Hefens khoteel, besjens maeel em et visna kamppus dains. Dietat mijeg dient van enkerd mahrens tokko kotsai sten. Höisduee meins hefens Herrens terrennitak sangei mij.